Espresso House

Espresso House -ketjulla on 460 kahvilaa neljässä maassa; Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Ensi vuoden loppupuolella yritys laajentaa toimintaansa myös Saksaan. Digitaalinen aikakausi näkyy vahvasti ketjun liiketoiminnassa ja kassaratkaisun kehityksessä.

Pohjoismaiden suurin kahvilaketju on tunnettu paitsi erikoiskahveistaan, myös omista leipomotuotteistaan ja erinomaisesta palvelustaan.

Suomeen Espresso House rantautui kaksi vuotta sitten ja kasvu on ollut täälläkin huima. Ketju on avannut kahdessa vuodessa jo 22 kahvilaa. Vuoden 2018 aikana tullaan avaamaan ainakin 12 uutta kahvilaa, ja viiden vuoden kuluttua kahvilaketjun tavoitteena on olla jo valtakunnallinen toimija Suomessa.

Winpos kassajärjestelmä on keskeinen osa koko Espresso House -ketjun kokonaisvaltaista ja jatkuvasti kehittyvää toiminnanohjausjärjestelmää.

Kahvilaketju käyttää monimaatietokantaa, eli kaikki tiedot voidaan syöttää yhteiseen järjestelmään keskitetysti. Kassajärjestelmä on myös integroitu ketjun omaan mobiilisovellukseen sekä BI-järjestelmään. Järjestelmää kehitetään jatkuvasti toimintaympäristön teknologian kehittyessä.

- Winpos kassajärjestelmä toimii luotettavasti ja soveltuu ominaisuuksiltaan loistavasti toimialallemme. Yksi palvelua nopeuttava toiminto on muun muassa se, että tilaukset kassalta lähtevät suoraan valmistusosaston näytölle.

Espresso House Finlandin toimitusjohtaja Anssi Thureson on enemmän kuin tyytyväinen kassajärjestelmään ja yhteistyöhön. – Meille tärkeintä on nopea asiakaspalvelu ja se, että ammattitaitoiset baristamme pystyvät keskittymään vieraisiimme. – Winpos kassajärjestelmä toimii luotettavasti ja soveltuu ominaisuuksiltaan loistavasti toimialallemme. Yksi palvelua nopeuttava toiminto on muun muassa se, että tilaukset kassalta lähtevät suoraan valmistusosaston näytölle. Barista voi alkaa heti valmistaa tilauksia, vaikka maksutapahtumaa ei oltaisi viety vielä loppuun. Toiminto vauhdittaa ja selkeyttää palvelua. Usein nimittäin saattaa käydä niin, että kahvitilauksen jälkeen asiakas jää vielä miettimään mitä muuta voisi ottaa kahvin lisäksi. Lisäksi asiakkaan erityistoiveet pystytään huomioimaan yhä varmemmin ja virhemahdollisuus on erittäin pieni.

Kanta-asiakaskortit ovat jäämässä historiaan. Tilalle ovat tulleet mobiilisovellukset, joiden avulla asiakasta voidaan huomioida yhä paremmin.  Espresso Housen Coffee Card kanta-asiakasapplikaatio toimii myös maksuvälineenä. – Digitaalisuus on tätä päivää ja parantaa asiakaskokemusta. Sovelluksen kautta asiakas saa henkilökohtaisia tarjouksia ja alennuksia aikaisempien vierailujensa perusteella. Kanta-asiakassovellukseen voidaan ladata rahaa ja sen kautta voidaan lähettää myös kaverille ostosrahaa esim. lahjakorttimuodossa. Asiakashallinta tapahtuu suoraan kassajärjestelmässä, josta tiedot siirtyvät ketjun BI-järjestelmään.

Digitaalisuus näkyy vahvasti myös ketjun ja Winposin tulevissa kehitysprojekteissa. – Suomessa tulemme aika paljon jälkijunassa digitaalisessa maksamisessa. Esimerkiksi Ruotsissa meillä on jo kymmeniä kahviloita, jotka eivät ota vastaan enää käteistä rahaa. Se on ensinnäkin nopeampaa, sekä selkeämpää ja henkilökunnalle turvallisempaa, Thureson kertoo.

Espresso Housen asiakkuudenhallintajohtaja Oskar Röös on myös tyytyväinen sekä järjestelmään että Winposin projektinhallintaan. Hän kertoo Espresso Housen arvostavan suuresti räätälöintimahdollisuuksia konfiguraatioiden ja ohjelmistokehityksen kautta, vaikka Winpos-järjestelmän perustoiminnallisuudet kattavatkin ketjun laajat vaatimukset hyvin suurilta osin.

 

– Yhdessä Espresso Housen kanssa tähtäämme koko ajan kehittyvään järjestelmään, paikoilleen ei saa jäädä, sanoo Winposin projektivastaava Nico Nysten. – Tällä hetkellä meillä on testivaiheessa ns. prepayment -ominaisuus, joka mahdollistaa tilauksen tekemisen ja maksamisen jo ennen kuin asiakas astuu kahvilaan. Lisäksi kehitämme itsepalvelukonseptia. Tulevissa yhteisissä projekteissamme pääteemana on turvallinen maksaminen, jonojen välttäminen ja palvelun nopeuttaminen.

Tilaukset siirtyvät suoraan kassalta keittönäytölle nopeuttaen palvelua. Kuvassa Winposin projektivastaava Nico Nysten ja Espresso House Forumin Coffee Shop Manager Juuso Luosujärvi.
Winpos asiakas vuodesta 2017

Winpos käyttää evästeitä tarjotakseen verkkosivujen toiminnallisuutta ja parantaakseen kokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt tämän. Lue lisää tietoturvasivultamme.