Rolls

Kuvassa Rolls Korpelankulman yrittäjä Mirva Korkiamäki

Kankaanpään Rolls Korpelankulmassa otettiin Winpos itsepalvelukassa käyttöön noin vuosi sitten (2022).

– Itsepalvelukassan käyttöaste on meillä aika korkea ja etenkin nuoret tilaavat mieluummin itsepalvelukassalta, kertoo Korpelankulman Rolls-yrittäjä Mirva Korkiamäki. – Olemme olleet tyytyväisiä Winpos itsepalvelukassaan ja yhteistyöhön. Suunnittelimme itsepalvelukassamme alusta asti yhdessä Winposin kanssa ja saimme hyvän koulutuksen sen käyttöön.

Helppokäyttöinen ratkaisu on asiakkaalle nopea tapa tilata. Itsepalvelukassa vähentää jonoja ja nopeuttaa ruoan toimitusaikaa.

Tilaus siirtyy itsepalvelukassalta suoraan keittiöön valmistuspisteiden keittiönäytöille. Tilaus valmistetaan ja kuitataan keittiönäytöllä noudettavaksi. Kun tilaus on noudettavissa, asiakas saa siitä tiedon salin puoleiselle infonäytölle.

-Etenkin kiireisinä hetkinä asiakkaat valitsevat itsepalvelun jonottamisen sijaan. Itsepalvelussa asiakas voi muokkailla tilausta, ja edetä tilauksessa rauhassa omaan tahtiin. Näytöllä on valittavana kaikki eri vaihtoehdot sekä lisät tuotteisiin, joita kassalla myyjä ei aina huomaa eikä ehdi tarjota, Rolls-yrittäjä Mirva Korkiamäki kertoo.

Rolls-ketju on Winposin pitkäaikainen asiakas. Rolls tarjoaa laadukasta ruokaa, joka on tehty huolella valituista raaka-aineista. Ketju toimii yrittäjävetoisella franchising-periaatteella ja ravintolan voi löytää huoltoasemalta tai muista shop-in-shop paikoista. Uusia Rolls-ravintoloita avataan 5-10 joka vuosi. Rollsin hallintopäällikkö Tommi Oksanen on tyytyväinen Korpelankulman Rollsin itsepalvelukassaan ja toivoisi itsepalvelukassojen yleistyvän myös muissa Rolls-ravintoloissa tulevaisuudessa.

-Fastfood-ala käy parhaillaan läpi suurta mullistusta maksamisen suhteen. Perinteinen käteinen käy edelleen mutta sen käyttö tulee olemaan vähäistä. Ostoksia maksetaan joko verkossa ennakkoon, itsepalvelukassoilla paikan päällä tai perinteisesti palvelukassoilla, jotka myös tulevat vähentymään, sanoo Oksanen.

-Toivotaan että saamme tulevaisuudessa useaan ravintolaan Winposin itsepalvelukassat.

Tarkoituksenamme on nyt aluksi pilotoida itsepalvelukassa muutamassa ravintolassa ja kerätä asiakaskokemuksia, yrittäjän näkökulmaa sekä seurata itsepalvelukassojen myötä tulevaa lisämyyntiä. Jos kaikki näyttää hyvältä, suosittelemme itsepalvelukassaa vahvasti kaikille Rolls-yrittäjille, Oksanen kertoo.

Katso videolta kuinka itsepalvelukassalla tilaaminen käy Rolls Korpelankulmassa.

 

Rolls itsepalvelukassa

 

Valokuvat: Mikko Kauppinen
Teksti: Sanna Furu

Winpos käyttää evästeitä tarjotakseen verkkosivujen toiminnallisuutta ja parantaakseen kokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt tämän. Lue lisää tietoturvasivultamme.